Vastuullista kalastusmatkailua Kurussa

  • Suosittu mökkipitäjä Kuru on erinomainen kalastuskohde, joka sijaitsee vain 45 minuuttia Tampereelta.
  • Kalastusharrastus on ekologinen vaihtoehto. Yleinen suositus on, että se aloitetaan kalastusoppaan kanssa, sillä kalastuksessa on paljon huomioitavia asioita.
  • Kurussa palveluita tarjoaa Hauki on Kala -yrityksen Janne Oksanen, joka tulee retkiläisten luokse omalla veneellään.

Kuru tarjoaa erinomaiset puitteet kalastukseen, mistä kiitos kuuluu lukuisille järville. Kotimaisen järvikalan kalastus on myös vastuullinen teko jo hiilijalanjäljen minimoimiseksi ja laadukkaan lähiruuan saamiseksi. 

kalastusta veneellä kurussa

Kalastusmatkailu on valtakunnallisesti kovassa kasvussa. Kalastusta suositellaan aloitettavaksi koulutetun kalaoppaan johdolla, sillä laadukas ja vastuullisesti toteutettu kalastusreissu vaatii mm. veneilytaitoa, biologian tuntemusta sekä hyvien kalastuspaikkojen havainnointia teknisiä laitteita hyödyntäen. Leader Kantri hallinnoikin Vastuullinen kalastusmatkailu näkyväksi Pirkanmaalla -hanketta, jonka tarkoituksena onkin kasvattaa kalastusmatkailun tunnettavuutta ja vahvistaa alueen roolia kotimaan kalastusmatkailussa. Myös Visit Ylöjärvi nostaa kalastusmatkailua esille.

– Vastuullinen kalastusmatkailu on nouseva trendi, joka nostaa päätään myös Suomessa, kertovat hankkeesta vastaavat Salia Binaud ja Johanna Möttönen.

Kurun tunnetuin kalastusalue Näsijärvi, jossa Hauki on kala -yrityksen Janne Oksanen tarjoaa opastuspalveluita. Ylöjärvellä yritystään pitävä kalastusopas Janne Oksanen ajaakin venetrailerinsa mielellään Kuruun tai muuhun asiakkaan määrittämään kohteeseen Pirkanmaan lähialueella ja opastaa ihmiset kalastuksen saloihin hänen omalla veneellään.

Oksanen tarjoaa asiakkaille helpon ja matalan kynnyksen opastuspaketin, jossa matkailijan tarvitsee vain ajaa paikalle. Hän antaa myös käytännöllisen listauksen ennen matkaa, että miten päivään voi varautua ja miten kalastusluvan voi ostaa päiväksi verkkopalvelusta. Hän myös muistuttaa turvallisuusasioista, kuten 112-sovelluksen tärkeydestä vesillä ollessa. Vene, pelastusliivit ja erilaiset kalastustarvikkeet löytyvät ohjaajalta. Lisäksi hänellä on veneessään mm. viistoluotain ja live luotain hyvien kalapaikkojen löytämiseksi. Hyvän karttaohjelman avulla voi liikkua turvallisesti tuntemattomillakin vesillä.

Seuraan tarkkaan matkan aikana veden lämpötiloja, sillä jopa 0,3-0,4 asteen ero voi vaikuttaa kalojen sijaintiin. Lämpötilojen seuraaminen on erityisen tarkkaa keväällä, kun vedet ovat kylmiä, hän kertoo.

Vastuullinen kalastus on myös hänelle tärkeä asia. Hänen tarkoituksenaan on opettaa osallistujia siten, että he voisivat kalastaa itsenäisesti retken jälkeen.

– Noudatan tarkkaan alan vastuullisen kalastuksen ohjeistuksia. Emme esimerkiksi kalasta kesälläkään yli 10 metrin syvyydestä, ettei kala kärsi. Siimoja käsitellään myös vastuullisesti, hän kertoo toimintaperiaatteistaan.

Näsijärvellä on mahdollisuus kalastaa yleisiä kalalajeja. Janne Oksanen onkin hankkinut vapoja eri kalalajeille, sillä niissä on eroja. Kalastusmarkkina kasvaa vauhdilla ja aloittelija voikin ostoksilla tehdessä saada päänvaivaa vaihtoehtojen runsaudesta.

– Minulla löytyy vavat eri kaloille, joten matkailijan ei tarvitse tuoda niitä. Kurusta voi kalastaa ahventa, kuhaa ja haukea, hän vinkkaa.

Oksanen on luonteeltaan rauhallinen ja kannustava, mikä helpottaa etenkin aloittelijan jännitystä kalastusreissulla. Kalastusreissu toteutetaankin osallistujan tietotaso ja toiveet huomioiden. Osa osallistujista haluaa nauttia enemmän kauniista maisemista ja maukkaista ruuista, kun taas toiset haluavat kalastaa retken alusta loppuun.

Mies veneessä kalastamassa näsijärvellä.

– Järjestän myös luonnon helmassa ravintolatason ruokailuja alkupaloineen ja jälkiruokineen. Ruoka maistuu aina hieman paremmalta luonnossa, hän vinkkaa.

Matkan aikana kuvaillaan myös osallistujien kalasaaliita ja jaetaan vinkkejä. Retken lopuksi kalaa voi viedä mukanaan kotiin kohtuullisissa määrin. Janne Oksanen syö myös itse paljon kalaa, mikä vaikuttaa positiivisesti myös terveyteen.

Oma suosikkini on hauki oikein tehtynä. Hauen lihaa ei saa sotkea limaan, vaan leikkuulautaa tulee putsata. Sanonkin, että hauki taistelee eniten siiman päässä ja keittiössä. Taklaan ruotoisuuden oikealla viiltelyllä. Vedän myllyllä myös lihan burgeriksi, hän vinkkaa.

Moni haluaisi ostaa lähikalaa. Janne Oksanen vinkkaakin ammattikalastaja.fi-sivustosta, jossa voi hakea kalan myyjiä lähialueilta.

– Kotimaisen järvikalan ostaminen on vastuullinen ja ekologinen teko, hän kertoo.

Kannattaakin ehdottomasti suunnata nauttimaan vastuullisesta kalastuksesta Kurussa! Kuru on erinomainen kalapaikka Tampereelta käsin, sillä pääset suoraan Näsijärven rantaan vain 45 minuutissa. Vesiliikenne on huomattavasti rauhallisempaa kuin Tampereen lähistöllä. ”Mikäli haluat tutustua myös muihin kohteisiin, Kantrin ja Kalastajan Kanavan tekemä artikkeli tarjoaa vinkkejä ja oppaita Pirkanmaan seudulle  Suuntana kalarikas Pirkanmaa – Kalastajan Kanava.

Kalastusta rauhallisella järvellä Kurussa.

UKK

Kyllä, kalastuslupa on pakollinen Näsijärvellä kalastaessa. Kalastonhoitomaksu tulee olla suoritettuna 18–69-vuotiaalla kalastajalla. Kalastonhoitomaksuvelvollisuus ei koske kalastajia, jotka ovat täyttäneet vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä.

Kaikkein helpointa on ostaa kalastuslupa Metsähallituksen Eräluvat.fi-verkkopalvelusta.

Kalastusluvan hinta riippuu sen pituudesta. Kalastusluvan voi ostaa lyhyimmillään päiväksi, jolloin se maksaa 6 euroa vuonna 2026.

🍃matkailu- ja tapahtumasivusto
© Copyright 2026 Pohjois- ja Ylä-Pirkanmaan kulttuurin ja luonnon ystävät ry Norra och Övre Birkalands kultur- och naturvänner rf (3585789-9) kurunseutusanomat@gmail.com | Tietosuoja