Taistelijan talo -palveluyhdistys: Perinteitä ei pidä hiljaa lopettaa

Tieto siitä, että talvisodan päättymispäivänä ei enää lasketa seppeleitä Kurun alueen sankarihaudoille, herättää huolta yhden tärkeän paikallisen perinteen katoamisesta.

Talvisodan päättymispäivä 13. maaliskuuta on yksi Suomen historian merkittävimmistä päivämääristä. Se päätti raskaan ja koko kansakuntaa koetelleen sodan vuonna 1940. Talvisota kosketti käytännössä jokaista suomalaista perhettä, ja lähes jokaiselta paikkakunnalta lähti miehiä ja naisiakin rintamalle – monet heistä eivät koskaan palanneet kotiin. Sankarihaudat kirkkojen hautausmailla muistuttavat tästä vielä tänäkin päivänä.

Seppeleen laskeminen talvisodan päättymispäivänä ei ole vain seremonia. Se on muistutus siitä, millaisista uhrauksista Suomen itsenäisyys on rakentunut. Päivä muistuttaa myös rauhan merkityksestä: siitä hetkestä, kun talvisodan aseet viimein vaikenivat ja sodan koettelemukset päättyivät.

Pienillä paikkakunnilla ja kylissä tällaisilla perinteillä on erityinen merkitys. Ne ovat osa paikallista muistia ja identiteettiä. Suomessa tehtiin sodan aikana myös poikkeuksellinen ratkaisu, kun kaatuneet pyrittiin tuomaan haudattaviksi omaan kotiseurakuntaansa. Sekään ei ollut aikoinaan itsestäänselvyys. Sankarihaudoissa lepäävät oman pitäjän ihmiset, ja monilla heistä on yhä elossa läheisiä, perheitä joiden isiä, veljiä ja rakkaita kaatui rintamalla.
En tiedä, miksi tämä perinne Kurussa on nyt päätetty lopettaa. On esitetty, että seppeleenlaskua ei järjestettäisi, koska vastaavaa perinnettä ei ole muualla Ylöjärvellä. Tämä herättää väistämättä kysymyksen: miksi paikallinen perinne pitäisi poistaa juuri sieltä, missä se on ollut olemassa? Tasapuolisuus ei saisi tarkoittaa sitä, että paikalliset erityispiirteet tasoitetaan pois. Kuntien yhdistyessä on usein puhuttu siitä, että myös entisten kuntien historiaa ja perinteitä tulee kunnioittaa. Sen pitäisi näkyä myös käytännössä.

Mitä jää, jos perinteitä aletaan karsia ja historiaa unohtaa? Mikä on seuraava asia, joka katsotaan tarpeettomaksi? Paikalliset tavat ja muistamisen muodot syntyvät vuosikymmenten aikana, mutta ne voivat kadota nopeasti, jos niiden arvoa ei enää tunnisteta.

Moni ei välttämättä pääse itse paikalle seppeleenlaskuun. Silti tilaisuus ei ole merkityksetön heillekään. Nykyisin kuvat ja pienet uutiset tällaisista hetkistä leviävät sosiaalisessa mediassa, ja niiden kautta moni pysähtyy hetkeksi muistamaan ja kunnioittamaan sankarivainajia, vaikka ei itse paikalla olisikaan. Pienikin tilaisuus voi näin koskettaa paljon laajempaa joukkoa ihmisiä. Samalla tällaiset hetket näyttävät myös nuoremmille sukupolville, miten tärkeitä historiallisia päivämääriä ja ihmisiä muistetaan.

Sankarihaudat eivät ole vain historian muistomerkkejä. Ne ovat osa suomalaista maisemaa ja kertovat tarinaa niistä ihmisistä, jotka lähtivät puolustamaan kotiseutuaan. Siksi niiden äärellä pysähtyminen myös talvisodan päättymispäivänä on arvokas ja kunnioittava tapa pitää historia elävänä.

Historiantutkijat ovat muistuttaneet, että historia ei säily elävänä pelkästään kirjoissa. Se säilyy ennen kaikkea perinteissä, muistopäivissä ja niissä pienissä teoissa, joilla menneitä sukupolvia kunnioitetaan.

Talvisodan päättymispäivän muistaminen sankarihaudoilla on pieni teko, mutta sen symbolinen merkitys on suuri. Juuri siksi tällaisia perinteitä olisi syytä säilyttää – ei hiljaa lopettaa.

Taistelijan talo- palveluyhdistyksen pj
Elina Riitijoki